sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Sukkasirkus jatkuu

Hellurei ja hellät tunteet pitkästä aikaa! Kului tovi, ennen kuin mitään valmistui, joten blogin puolellakin on ollut hiljaista. Mutta vihdoin jotain on päätelty! Ihan itsekin yllätyin, että jälleen tarjolla on - uskokaa tai älkää - sukkia. Ensimmäiset on sentään virkatut sukat pienelle viikarille:


Näihin sukkiin katsoin vinkkejä Novitan ohjeesta virkattuihin villasukkiin. Lankana käytin Ipanan jämiä. Koska valmiit sukat näyttivät hieman tasapaksuilta pötköiltä, virkkasin nilkkoihin vielä kiristysnauhat. Josko ne pysyisivät niiden avulla paremmin jalassa. Ja jos nauhoilla ei olekaan virkaa, niin ne on helppo vetää pois.


Nämä olivat ihkaekat virkatut sukkani, ja kantapään ja kiilakavennusten helppous pääsi kyllä yllättämään. Täytyy joskus virkkailla sukat aikuisten koossa.

Lankamaailmasta pelastin taannoin Maija-lankaa, josta suunnittelin sukkia. Kerän väreissä on juuri lemppareitani:


Vielä kun nappasin samalla mukaani KnitPro Symfonie -puikot, niin mikäs oli kutoessa. Mutta voehan tylsyys! Naisten sukkakoossa värit asettuivat niin, että sukkiin muodostui ihan pöhkö kuvio. Mieleen alkoi hiipiä mielikuvia trooppisesta myrkkysammakosta tai iho-oireisesta krokotiilista...

Toisesta pöhköydestä saan syyttää pelkästään itseäni. Olin varannut lankaa (vain) kaksi kerää ja pelkäsin langan loppuvan kesken. Sen vuoksi tein aivan turhan lyhyen varren ensimmäiseen sukkaan. Lankaa olisi lopulta riittänyt tuplasti pidempiin varsiin. No, oppia ikä kaikki. Niin ja onko parempaa syytä vihdoin opetella se looppaaminen, eli sukkien kutominen varpaista varsiin kaksi sukkaa kerrallaan.


Jos näillä ei olisi ollut pientä hoppua valmistua työkaverin synttärilahjaksi (lopulta "vain" pari viikkoa myöhässä), olisin purkanut nämä ja tehnyt uudestaan jollain muulla tavalla. Nilkkojen kohdalle virkkasin kukat, jotka kiinnitin napeilla. Eivät nekään näitä silti kokonaan pelasta... Langan värit toistuvat toivomallani tavalla ainoastaan kantapäissä ja kärkikavennusten kohdalla.


Toisen sukan kohdalla kukka muuten peittää reiän, joka silmukoita poimiessa sukkaan lipsahti. Minkä leipuri peittää tomusokerilla ja lääkäri mullalla, niin meikkis peittää kukkakoristeella! Mutta ei kerrota siitä kenellekään :)


Nämä sukat eivät ole ollenkaan siitä parhaasta päästä käsitöitäni, mutta tulivat valmiiksi. Jälleen kerran voi todeta, että sitä saa mitä sattuu tulemaan! :)

-Hanna-

3 kommenttia:

  1. Ihanat sukat on, kuvio on minusta kiva noinkin. (: Mie sain samasta langasta tehdyt sukat viime kesänä sukkarinkivaihtarina. Kovassa käytössä on olleet yösukkina.

    VastaaPoista
  2. Minusta molemmat sukat on hienot, no tietenkin nuo ekat varsinkin aivan suloiset. Olen sun blogissa eka kertaa ja liityin lukijaksikin. Ois kiva jos haluaisit tulla vasta vierailulle Aurinkokujallekkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ja kiitos kutsusta, ehdottomasti tulen! Oonkin etsiskellyt uusia blogeja luettavaksi :)

      Poista