Siitä sitä alkoi pipoa pukata koukulla nro 5,5. Mitään ohjetta ei ollut, enkä muutenkaan tämmöisissä jaksa laskeskella silmukoiden lisäämisiä tasavälein. Joten lisäilin silmukoita kutakuinkin silloin, kun muistin. Ihan piponnäköinen tekele siitä silti tuli. Lankaa kului hieman toista kerää, joten loppulankaa ajattelin käyttää lapasiin. Koska lanka ei olisi riittänyt kahteen lapaseen, tein ne pääosin kaapista löytyneestä Crelando-langasta, jossa on mukana villaa ja alpakkaa. Tiijä sitten mitä näille tapahtuu käytössä...
Nyt on Ukkelilla jälleen uutta hukattavaa.
Kävin muuten kirjaostoksilla! Tarkoitus ei ollut, mutta kun pino mielenkiintoisia virkkauskirjoja lähestulkoon käveli vastaan, niin ei auttanut kuin ottaa yksi mukaan:
Kyseessä on siis Jan Eatonin kirja Virkkaajan vinkit. Saman kirjoittajan 200 virkattua ruutua on ollut jo pitempään hyllyssä, ja tämä on kyllä vähintään yhtä hyvä. Tämä olisi ollut aivan ehdoton silloin, kun aloittelin tätä virkkailua, mutta hyvin tarpeellinen tämä on kyllä vieläkin. Parasta on, että kirjasta löytyy virkkaushommeleiden lisäksi perustietoa mm. väriopista, huovuttamisesta ja lankojen värjäämisestä. Nam!
Tällaista tällä erää. Vielä olisi pari viikkoa aikaa Suomen Kädentaidot -messuihin Tampereella. Niitä odotellessa! Ostoskassit on pakattu ja messukunnon herkistely alkaa pikkuhiljaa.
-Hanna-
P.S. Oho, ploki täyttää näillä näppäimillä yhden vuoden! Ei vastaanottoa, olen matkoilla. Mutta hei, ensi postauksessa juhlitaan arvonnan merkeissä!
Törmäsin blogiisi ja jään ehdottomasti seuraamaan!
VastaaPoistaMistä ostit tuota heijastinlankaa?
Tervetuloa! :) Kannattaakin seurailla, seuraavassa postauksessa paarditaan haardisti 1-vuotissynttäreitä arvonnan merkeissä ;) Heijastinlankaa löytyi Prismasta. Novitan vastaavaan olen törmännyt ainakin Tokmannilla. Onnea metsästykseen, heijastinlanka on näin marraskuussa pop!
Poista