sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Hemppistelyä

Jos olet oikein nopea, ehdit osallistua Vastarannan Virkkaajan lanka-arvontaan täällä! Kuten viimeksi kerroin, perustin Vastikselle omat Facebook-sivut, ja sen kunniaksi siellä on menossa arvonta. Arvonta päättyy tänään 13.3. illalla, joten lycka till!

Sitten päivän pääasiaan. Jotain taas koukulta tipahti! Nimittäin tällainen:


Sain Äitimuorilta jälleen jämälankoja, ja mukana oli Lankamaailmasta hankittua Baby Marino Cewec -lankaa. Siellä se kaapissa ehti pari päivää huudella, että jotain tästä on kokeiltava. Halusin kovasti nähdä, miten lanka muodostaa kuvioita, joten työkaluiksi otin nelosen neulepuikot.

Tämä on jälleen niitä töitä, ettei ollut mitään käryä, mikä siitä valmiina syntyy. Silmukkamääräkin oli se, mitä sattui tulemaan. Pikkuhiljaa sitten iti ajatus, että ehkä tästäkin tulee jonkinlainen vauvanpeitto.


Valmis neliö oli sen verran pieni, että virkkasin valkoisella mysteerilankalla ja kolmosen koukulla siihen reunat. Ajattelin jotain kaunista pitsiä, mutta en jaksanut etsiskellä ohjetta. Niinpä sekin on tehty oman pään mukaan enempää ajattelematta. Jälkeenpäin mietin, että olisihan tuotakin voinut edes hieman suunnitella etukäteen... Mutta joskus on vain niin kiire, ettei ehdi ajatella! :) Kokoa valmiilla peitolla on n. 47 cm x 54 cm. Vähän sitä vielä voisi pingottaa ja oikoa muotoonsa.


Peitto on valmis, mutta kenenkäs pyllyä tällä sitten lämmittäisi? Tsöpöliinihemppiskuosista päätellen jonkun pienen tytöntyllerön. Mutta minä kun tunnen vain hieman isompia tylleröitä. Kuin vastauksena kysymykseeni törmäsin Facebookissa ryhmään Käsitöitä Uudelle Lastensairaalalle 2017. No mutta sinnehän se lähtee!


Tästä loistavasta älynväläyksestäni pirspiroituneena en malta olla haastamatta juuri sinua siellä miettimään, olisiko sinulla aikaa, halua ja mahdollisuutta tehdä jotakin jonkun pienen tai isomman hyväksi? Joskus pienikin teko voi merkitä toiselle jotain suurta.

Aurinkoisia kevätpäiviä kaikille!

-Hanna-

4 kommenttia:

  1. Siitä tuli tosi hempeä ja reunat vielä korostaa. Hyvään tarkotukseen menee. Joskus täytyy vaan nähä mitä kerän sisältä löytyy. :)

    VastaaPoista
  2. Kiva blogi sinulla! Uutena tulokkaana lueskelin tätä mielenkiinnolla. Tulen taatusti myös uudestaan kurkkaamaan mitä kivaa olet virkkaillut.

    VastaaPoista
  3. Onpa ihanan hempeä pieni peitto.

    VastaaPoista