sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Teppo kukkarossa?

Tässä lisää luvattuja joululahjoja. Viime kesänä virkkasin kukkaron ja kirjoittelin siitä aiheella Matti kukkarossa. Nyt on Matin kaverillekin kukkaro. Äitimuorilta saatuja kehyksiä oli vielä parit jäljellä, joten kaivelin jämälankakassia ja nappasin sieltä hempeänväristä, tytölle sopivaa Novitan Puro Batikia.



Virkkasin jälleen tiukkoja silmukoita kolmosen koukulla, jottei kukkarosta pääse aarteet karkaamaan. Tällä kertaa virkkasin pussiosan vähän eri tavalla kuin aiemmin. Aloitin toisen reunan yläosasta virkkaamalla kiinteitä silmukoita edestakaisin. Saranan kohdalta alkoin virkata pyöröä pussiosaksi. Alareunan virkkasin umpeen ja liitin langan toisen sivun yläosaan, ja virkkasin siitä ylöspäin kukkaron valmiiksi. Kuulostiko riittävän monimutkaiselta? Hyvä.

Ja tällainen siitä sitten tuli:


Nämä kehykset olivat ommeltavat, joten kiinnittäminen oli helppoa. Siis sen jälkeen, kun olin ensin rikkonut pari neulaa, yhden kehyksen reiän ja hermoni. Kehyksen reiät olivat niin pienet, etten saanut neulaa lankoineen niistä läpi ilman väkivaltaa. Keksin vasta sitten ottaa langasta muutaman säikeen ja ommella kehyksen kiinni ohuemmalla, mutta samanvärisellä langalla (olisi tietysti ollut ihan liian vaivalloista hakea kaapista jotain jo valmiiksi ohuempaa lankaa - hullu idea!).



Pienen hetken mietin jonkun kukkasen virkkaamista koristeeksi kukkaron kylkeen, mutta koska kehyksissä on jo kukkia ja kylkeen piti tuo merkkikin läiskästä, niin jätin tämän tämmöiseksi. Kukkaro matkasi Jyväskylään erään ihanan nuoren neitosen joulupaketissa.

Joulupakettiin löysi tiensä myös nämä illassa tekaistut, eittämättä yhdet rumimmista tekemistäni tossuista:



Nämä ovat siis miesten kokoa. Lankana on paksua mitälie-lankaa, ja väriksi laitoin mukaan kulkemaan vihreää ja oranssia 7 Veljestä. Noh, musta paksu lanka loppui kesken, joten tossujen suissa on jotain mitälie2-lankaa. Näistä tuli aivan karmeat kalossit. No, saajakaan ei ole varsinaisesti mikään kaunokainen, joten mörököllille mörököllin popot... :D



Olen sitä itekin ollut kiltti! Joulupukki toi mulle luettavaksi Julie Oparkan kirjan Crochetopedia. Englanninkielisessä kirjassa on paljon tietoa perustekniikoista ja ihania ohjeita :) Myöhemmin tulee varmasti jotakin tämän kirjan ohjeilla tehtyä tännekin esiteltäväksi.



Onnellista vuotta 2015 juuri sinulle!


-Hanna-

2 kommenttia:

  1. Ei noi miesten tossut ole rumat! Julkaise vielä kuva niiden käyttäjästä, niin arvostellaan sitäkin yhdessä...

    VastaaPoista
  2. Hei, kukkaron kehykset kiinnostaa...itse olen juuri kiinnitellyt liimattavia/puristeltavia kehyksiä pussukkaani ja lommoille meni. Täytyy siis kokeilla ommeltavia ja nuohan on kivat, kun reikiä ei ulkopinnassa näy. Nätti kukkaro ja tossutkin on kivat!

    VastaaPoista