sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Hitaasti, mutta... hitaasti.

Aikamoinen paussi on ollut plokkaamisessa, mutta se johtuu siitä, että aikamoinen paussi on ollut virkkaamisessakin. Kyynärpää sanoi sopimuksensa irti tuossa jokin aika sitten ja täytyi hiukan sitä lepuutella. Nyt taas pikkuhiljaa on saanut tarttua koukkuun. Siinähän kävikin sitten näin:


Kuutosen koukuilla on ilmeisesti jotain mua vastaan. Okei, ehkä virkkuutekniikassakin on parantamisen varaa...

Poikkesin muutama viikko sitten hypistelemässä kaikkia ihania lankoja Toikassa. Siellä valikoimaa piisaa! Kotiin sitten palasin kunnon säkill.. öh, vaatimattoman ostoskassin kanssa:


Toikasta tarttui mukaan tavallista trikookudetta, joista oli tarkoitus kokeilla maton virkkaamista. Aiemminhan olen virkannut maton ontelokuteesta. Ekaksi pyöreäksi matoksi ajattelin kokeilla Kauhavan Kangasaitan ohjeella Asterimattoa. Kude oli melko ohutta, joten virkkasin kuutosen koukulla. Tämmöisen sain aikaan:


Halkaisija on hiukan vajaa 120 cm. Ohje oli helppo, mutta koska loppua kohden kude alkoi uhkaavasti loppua kesken, sävelsin viimeiset kerrokset päästäni. Purin loppuvaiheessa mattoa monia kertoja, mutta lopulta iski kyllästyminen ja räpelsin jotakin, koska halusin tämän vain valmiiksi. Tämä kun on pyörinyt pitkin sohvia jo monta viikkoa. Niinhän siinä kävi, että ei olisi kannattanut. Reunoista tuli lörpyt löllöttimet, eivätkä ne meinaa suoristua millään. Höyryttelin niitä tuossa, ja reunat oikenivat kyllä jo aika paljon. Silti vielä tämä reuhka on aikamoinen turvallisuusriski lattialle levitettynä, reunoihin kompastuu varmasti. Täytyy vielä höyrytellä lisää. Mietin myös, että tätä voisi koittaa pingottaa isolla vanerilevyllä ja nauloilla. Enää puuttuu iso vanerilevy. Ja naulat.



Mattohommelit saa nyt jäädä vähäksi aikaa, koska uusia projekteja pukkaa ovista ja ikkunoista :)

-Hanna-


3 kommenttia: