sunnuntai 19. marraskuuta 2017

I survived Kässämessut 2017!

Huh ja huh! Olihan se aikamoista! Tänä vuonna osallistuin Suomen Kädentaidot -messuille lauantaina. Tavallisesti olen käynyt messuilla perjantaisin, jolloin väkeä on himpun verran vähemmän, mutta nyt en päässyt paikalle kuin lauantaina.


Kaikkea mielenkiintoista ja upeaa tuli jälleen kerran nähtyä. Ja voi kurjuus, miten paljon jäi vielä näkemättä! Taktiikkana oli kierrellä ja pysähtyä sinne, mikä mielenkiintoiselta näytti, ja muutama täsmäiskukin tuli tehtyä. Taktiikka ei ihan pitänyt, sillä jotkut mielenkiintoiset paikat olivat niin ruuhkaisia, että oli parempi kiertää kauempaa.

Neulovillan pisteellä tuli tietysti poikettua, ja sieltä pari kerää lähtikin kyytiini mukaan.




Ihan tätä koko korillista ei lähtenyt matkaani, mutta lahjateknisistä syistä en nyt vilauttele ostoksiani tarkemmin.

Yksi messujen herkkupala oli jälleen kerran Made in Nummila. Katsokaas näitä:


Messuilla kuulin kursseista, joita MIN on suunnitellut mahdollisesti joskus järjestää. Minä niin oon siellä! Kausikortin hankin semmoisiin! Ihan sama missä ja milloin, minä olen siellä!


Made in Nummilan Pialla oli muuten messujen paras luukki! Kattokaa ny! :) Instagramista (@madeinnummila) olinkin etukäteen jo tirkistellyt, että tänäkin vuonna osaston emännällä on jotain muuta kuin musta jakkupuku päällä.


Messujen syötävien herkkujen osasto tuli myös tsekattua, vaikka ruuhka siellä oli jäätävä. Sieltä mukaan tarttui makusiirappeja. Langan lisäksi kässäpuolelta mukaan lähti olkanauhallinen klipsukukkaro, jollainen olikin hankintalistallani. Ostokseni pysyivät siis varsin maltillisina! Ideoita ja pimpsiraatiota tuli puolestaan imuroitua pää täyteen! :)


Ei hupia ilman harmia. Ensimmäistä kertaa messuilla hiipi mieleen, että EI ENÄÄ IKINÄ! Nimittäin väenpaljous oli ajoittain todella ahdistava. Ei se toki ollut mikään yllätys, mutta nyt kävijämäärä tuntui kasvaneen aivan äärimmäisiin mittoihinsa ja vähän sen ylikin. Välillä jopa pieneen kaaokseen kärjistyvä massaliikkuminen varsinkin aulaa kohti ei ollut kenellekään turvallista epämukavuudesta puhumattakaan. Messuseuralaiseni kanssa mietimme mitä valtavalle ryysikselle voisi tehdä. Tilanne on hankala, kun vuosittain toteutuvat uudet kävijäennätykset ovat tietysti järjestäjien mieleen. Mutta mikä se ratkaisu tungokseen voisi olla? Itselleni mieleen on tullut moniakin enemmän tai vähemmän toteuttamiskelpoisia ajatuksia: Messut vähintään nelipäiväisiksi (kyllä kiitos!)? Järjestetään kahdesti vuodessa, jolloin yksien messujen kävijämäärä ehkä maltillistuisi? Lippuja myyntiin vain rajoitettu määrä päivää kohden (tätä kannatan itse)? Lastenvaunujen ja rattaiden kielto? Ikäraja? Töniville ja etuileville mummoille häpeäpaalurangaistus? Selvästi vastoin tahtoaan paikalle raijatuille papoille oma leikkinurkkaus tai kaljateltta? Mitteepä itte tuumailet?

Aiemmin aina tässä kohtaa mietin, että millä sitä malttaa odotella kokonaisen vuoden seuraavia messuja. Tällä kertaa mietin, että mitäpä, jos ensi vuonna suuntaan messuiluenergiani muihin, hieman pienempiin käsityötapahtumiin. Nooh... luulen tietäväni, missä jälleen vuoden päästä pyörin :) Saas nähdä, kuinka ämmän käy!

-Hanna-

1 kommentti:

  1. Tuo ehdotus rajatusta kävijämäärästä päivää kohti on kannatettava ajatus! Käyn aina perjantaisin juuri siksi, että pääsen silloin ja ihmisvirta on aavistuksen pienempi kuin lauantaina. Sunnuntait on aki kaikkein rauhallisimmat. Minä en jaksanut kierrellä kuin murto-osan, istuskelin idealavan ääressä kuuntelemassa kiinnostavia esityksiä. Ihan surkeaa on tuo töniminen ja etuilu, ihan kuin tavara loppuis just kesken! Vois tietysti ajatella rattaiden yms. rajoittamista, mutta ei sekään olis mukavaa eikä tasa-arvoista.

    VastaaPoista