sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Kukkarokekkulointia

Ostinpa kerän Novitan Puro Batikia. Ajattelinpa kutoa itselleni kesäsukat. Virkkasinpa siitä sitten kukkaron...


Tässä on käytetty kukkaronkehys, jonka olen saanut Äitimuorilta tuliaisina Karnaluksista. Äitimuori oli muuten hiljattain siellä uudestaan. Pyysin tuomaan jälleen yhden kehyksen, korkeintaan kaksi. Sain kuusi.

Virkkasin siis kiinteitä alkuun, eli tämä on aloitettu yläreunasta. Sen jälkeen tein tuollaista viuhkaa, vai miksi tuota nyt sanoisi. Virkkasin aina edellisen kerroksen silmukan etureunaan viuhkoja ja takareunaan seuraavan kerroksen, joka oli tavallista pylvästä. Tekniikka kulutti lankaa niin paljon, että viuhkoja ei montaa kerrosta tullut, ja halusin kuitenkin pussiosasta tilavan. Jatkoin sitten alaosaa pelkillä pylväillä, jotta sain nopeasti valmista. Ajatuksena oli tehdä tarpeeksi leveä pussukka, jossa voisi säilyttää vaikka sukkapuikkoja. Se ajatus sitten kostautui huonosti istuvana ja ei-niin-kauniina lerppulörppynä.


Olipa taas taisto sotia tuo kehys kiinni, kun se ei ollut ommeltava. Liiman ja puristuspihtien kanssa tuli jälleen riehuttua ja hermot poltettua. Nyt on käytetty kaikki puristettavat kehykset ja aarrelaatikossani on onneksi vain ommeltavia kehyksiä.


Kyllähän sinne mahtuu vaikka ja mitä. Pussukka on tarpeeksi tilava, kun sinne mahtuu kaikki oleellinen, eli pari kerää lankaa ja koukku. Taidan kuitenkin sujauttaa tänne karkkiaskin ja nimpparikortin eräälle tyllerölle! :)

-Hanna-

6 kommenttia:

  1. Sievä pussukka :)
    Nuo puristettavat kehykset on kyllä hankalia, kun jää kuitenkin pihdeistä vähän jälkiä, vaikka olisi pehmustetta välissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Mutta aina oppii uutta... Kuten sen, että hankkii vain ommeltavia :)

      Poista